perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulun odotus

Joulun odotus on todella alkanut. Olen jo ostellut mausteita ja allergisille sopivia jouluruokia valmiiksi ennen kiireitä. Ja kukkia. Ja kynttiöitä. Ja jäädyttänyt jäälyhtyjä. 

Mutta tämä joulukorttihulina. Sitä en kyllä tajua. Kaikki rynnii joulukuun 14. tai yleensä 15. päivä postittamaan joulukortit, että saavat muutaman sentin pienemmällä postimaksulla. Hurjaa.

Itse ratkaisin joulukorttiasian ostamalla ja lähettämällä Punaisen Ristin valmiiksi kaikkiin maihin maksettuja kortteja, ei tarvitse jonotella, ostella erikseen kortteja ja merkkejä eikä hermoilla päivämääriä ja tulee samalla osallistuttua avustustoimintaan, jota minulla ainakaan ei tarpeeksi tule tehtyä. Suorastaan ihmettelen miten eri järjestöt eivät ole hoksanneet tätä pointtia ja oikein mainosta samoin kuin posti omaa 14. päivän lähettämisasaiaansa. Ja nämä Punaisen Ristin kortit olivat niin kauniitakin. Teen tällä tavalla joka joulu. Rauhoittuu oma mielikin kun ei tarvi jonotella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti